lauantai 8. joulukuuta 2012

Mulla on sellainen kutina, että tuuli ulisee sormien alla.

Oi ihana toukokuu!
Ainoastaan paskan haju
on tuttu.
Peili heijastelee ikkunaan outoa valoa
pojat perkele!
Jokainen vastaantuleva lapsi
alkaa isolla alkukirjaimella.

Ajattelen niinkuin Jumala
tai vammainen ajattelee,
herkästi mutta niin kaikki
tietävästi.

Maailma
alkaa muistuttaa
eksyneen norsun askelia
tai kurkkuun juuttuneelta
nallekarkilta.

Minun rakkauteni sinuun
on tänään sticky and sweet
mitä tänään
syötäisiin?

Ja jokaisesta muistista on filmi loppu.
Jokaisesta filmistä on muisti loppu.
Jokaisesta muistista on muste loppu.
Jokaisesta musteesta on muisti loppu.
Filmistä on jokainen kasvo
muistiin palanut, jokainen muisto
mustaan puettu.

Jumalan selän takana
toinen jumala,
buddhalainen kommentoi sielua
niinkuin se olisi puolen promillen humalassa,
seinäjokelainen kommentoi maatuskanukkea
tiimarin kassalla tuska kasana
harteiden hiipuvassa harmonikan soinnissa.
Rallikuski tv:ssä, ottaa aurinkoa erikoiskokeen välissä
ja vieressä puolen hehtaarin metsässä suu täynnä hunajaa
nalle puh näkee kuinka ampiaispesästä pyrkii ulos
sielunmuotoinen esine.

Minun pihamaallani
linnunpöntöstä kurkistaa ulos
käsikesy lihava tilhi.

Pienet tytöt

Mistä on pienet tytöt tehty?
Valkoviinistä ja siideristä,
siideristä ja kuohuvasta dramatiikasta.
Kuppikunnista ja kuppien ympärille
muodostuvista jätkäkunnista.
Sinisistä silmistä ja sammuneista valoista
taivaiden alla. Toisista tytöistä ja niiden matkoista
poikien luokse.
Välähdyksistä sillankaiteen kohdalla
                       ajassa väpättävä
tuulen ääni joka kuuluu Jeanne d'Arcille
tai Maija Vilkkumaalle, voi olla
että naapurin Violalle, joka on aina
karvat pystyssä.
Pienet tytöt on tehty superfoodista
tai kaakaomassasta, niiden vierellä
on miehen tai ikkunanpesijän paikka
vapaana. Pienet tytöt,
on tehty pienten poikien luista.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Näppäimistö kuin hämähäkinseitti, aakkoset
odottavat sormia.

Parasta nyt

Parasta nyt, kevätsateen verran puhetta. Vastapestyjen hiuksien sekava tunnelma kaupunkien tuntemattomat kadut jotka kuitenkin tuntee. Joku helvetin makea unelma päässä hetken verran, hetken verran. Naapurin kissa tuijottamassa kun vaihdan vaatteet, harrastan seksiä, vaihdan vaatteet, vaihdan asentoa, nukahdan joku helvetin makea unelma päässä. Parasta nyt. Kartta, joka auttaa eksymään. Eksymään niin että kädet eivät tunnista multaa joka huokaa, että elämä, on vain hiljainen kipuisa huuto.

Mitä sinulle kuuluu?

Mitä sinulle kuuluu?
Oletko värjännyt hiuksiasi viime aikoina?
Tarvinnut elämän tueksi kirjoja. lehtileikkeitä
kadulla vastaantulevia koiria, katseita
joita ei ole sinulle tarkoitettu?
Oletko suudellut viime aikoina,
niinkuin suutelit joskus nuorena
kaksi viikkoa sitten,
hetki sitten?
Onko rakkautesi kovaa
kuin hiekkapaperin hengitys?
vai pehmeää kuin
roomalainen saippua?
Mitä musiikkia
olet tarvinnut melankoliasi
taustalle?
jatsia vai rockia
vai neljä vuodenaikaa?
Muistan kun kehuit
Miles Davisin runoutta..
Oletko värjännyt hiuksia?
Kysyinkö jo sitä?
Oletko pitänyt huolta kukistani?
Antanut niille valoja ja varjoja
helliä puheita joita muut eivät kuule.
Oletko katsonut avaruuteen viime aikoina?
Seurannut kuinka pilvet liikkuvat
ja muodostuvat kuin historia.
Mitä sinulle kuuluu?
Saitko jo korttini täältä?
Täällä on lämmin ja ruoka hyvää.
Kerroinko jo että olen rakastunut,
rakastanut niin että kadonnut.
Olen lukenut esitteistä tärkeitä
juttuja ja elämänhallinan asioita.
Kerroinko jo, että minulla on uusi 
suosikkihedelmä, ananas?
Vieläkö sinä syöt sitä
öisin, niin että peitto täyttyy
mehusta ja lihasta?
Kirjoittaisit minulle joskus
niin, että sivut täyttyvät
mehusta ja lihasta.

Jumala antoi ihmiselle käden

Jumala antoi ihmiselle etusormen
jotta sillä voisi osoittaa kärsivää.
Keskisormen 
jotta sillä voisi 
kohdistaa valtaapitävän.
Nimettömän 
jotta rakkaus olisi
iso ympyrä
joka palaa 
aina alkuunsa.
Pikkurillin
että olisi
mitä menettää
ja peukalon
että kaikki,
kaikki olisi
välillä ihan 
O.K.

torstai 20. syyskuuta 2012

Mitä meillä on?

Mitä meillä on: meillä on toisemme.
Meillä on typerät soittoäänet. Meillä on
katujen hiljaiset rapakuntoiset nuoret.
Meillä on suojatiestä kadonnut maalipinta.
Meillä on taivaaseen kadonnut talojen hinta.
Valojen lakkautettu direktiivien mukainen silta.
Meillä on toisemme. 
Sohvannurkassa supermarjo ja tytöt.
Pitserian Luigi ja sen karvaiset kädet,
joista on helppo vitsailla.
Karhupuistossa syödyt ampiaisten
täyttämät jäljet.
Meillä on viinirypäleet
Kolumbiasta,
tomaatit Espanjasta
hammastahna Virosta
ja televisio Saksasta.
Ollaan maailmankansalaisia.
Meillä on hitaasti liikkuvat raitiovaunut,
kuljettajina Dalai Lama
ja ammattikoulun Ana.
Meillä on stereot videonauhuri
pölynimuri ja kotiin päälle jäänyt
vesihana.
Luottokortissa tarpeeksi katetta
ja taivaalla hitaasti liikkuvat pilvet.
Eteisessä kissa ja sille taakse taitettavat siivet.
Naapurissa siskon miehen äiti, jolla on yhdeksän henkeä
jota meidän kissalla ei koskaan ollut.
Mitä meillä on?
Tietokoneen taustakuvana heijastuu unelma
pidä minua kädestä kun se romuttuu
niinkuin kylpyhuoneeseen rakennettu vaatteiden kuivain
minun miehinen rakennelmani.

torstai 13. syyskuuta 2012

Käyn metsään


Käyn metsään ja huudan jumalaa kaikilla mahdollisilla nimillä. Annan tuulen
kajastaa kasvoillani, sateen tehdä kämmenelleni järven. Lasken kyyneleet hitaasti
sormieni lävitse ja jatkan matkaa jonka joku on jo kulkenut. Autan laululintua
kujertelemaan Ray Charlesia, pääskynen keinuu oksalla niin kuin nuori Chaplin
vaikka tuskin tuo ymmärtää nykyajasta mitään. Kerran täälläkin sodittiin jumalan lauseita vailla.
Laukauksia ei enää kuulu, vain hävyttömiä moottorin ääniä liittyy luistinten narskuntaan.

Istun kannolle, josta loput on viety mantereiden lävitse, jotta meillä kaikilla olisi koti.
Pian luonnosta katoaa lääkkeet. Parannus hiipii yhä kauemmaksi ihmisen jäljistä.
Oravapariskunta hiipii niin lähelle varpaitteni kärkiä, että jopa suonsilmä
vieressäni kavahtaa. Asetan hiljaa evääni oravan ja minun välille, ymmärrän
että yhteistä kieltä ei tarvita,
ei nimiä, vain halu luopua.

Käyn kotiin ja kutsun naistani kaikilla mahdollisilla nimillä. Haluni kertoa ihmeestä
takertuu eteislattian matolle kun koirani katsahtaa minuun samanlaisilla silmillä kuin orava.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Lainattua hämärää


 Kirjoitan teille vapahtajasta jolla on kahdeksan sormea
jokainen valmiiksi mullassa kiinni.
Kaksi puuttuvaa sormea hän söi turhautumiseensa
ennen puutarhan viimeisiä portteja.
Kaksi eriparia olevaa silmää, joista toinen
kuin viimeinen sodittu timantti.
Kaksi jalkaa ja kaksi kättä joista kädet
eivät liiku sydämen osoittamalla tavalla.
Ja jalat sotkeutuvat omiin nauhoihinsa
niin kuin kohtalo olisi pelkkää halpaa komiikkaa täynnä.
Hän matkii poliitikkojen nahkaisia unia
ja ainaista hämärää, joka on taivaassa kiinni purukumilla.
Oi, oi, valon kaikki lainatut sävyt, sil vou pleit
katuvalot, digitaaliset kellonajat, ainainen ambulanssien liekehdintä
kaupunki on onnettomuuksien valoja täynnä.

Hänen vihollisensa on koottu
sydäntalven kahlaajista,
Hurtigruten kannen nuolijoista,
lännen viimeisten epätoivoisten sielujen sheriffeistä
joiden rintaneula painaa keuhkot kasaan. Sankarit,
sankarit on nostettu absintin tuoksuista kun valomerkki
ilmoittaa, että
jokainen kannen alla keinuva sielu
lasketaan varmaksi tappioksi.

Ravintolasalissa vapahtaja miettii mitä onni olisi
”kahdeksan paljasta tissiparia, viisi onnistunutta potrettia
      johtajasta syömässä rypäleitä, kaksi rakastajaa, aina sängyn oikealla puolella.
Ja samanlainen leiska taivaalla kuin Batmanilla, aina kun hämärä oikoo jalkansa.”

Hän saapuu puutarhaan kuin se olisi sairaala. Desinfioi raajansa siltä varalta
että sairaudet eivät seuraisi. Sohii kävelykepillään viattomia säkeenkehittelijöitä
joilla on melkein fazerin siniset silmät tai muuten vain suklaata silmissään.
Rakastaa sairaalan jokaisessa huoneessa kuin kyseessä olisi sääntö
niin kuin jokainen on tuulen suunta.

Täällä sankarit ovat haamuja
joiden kasvoilta valo on siivottu, klovneja joiden meikki on levinnyt
niin kuin oltaisiin rukoilemassa Big Benin edustalla, pirunsadetta!
Prinsessan tavatessaan hän tarttuu sanakirjaa etsiessään oikeita sanoja

”Anatomianne muistuttaa hyvin kypsynyttä päärynää, saanen saattaa teidät
viattomuuden toiselle puolelle?”

Prinsessa on kuitenkin huomannut peniksen kärjen joka heiluu niin kuin
renessanssiajan viimeinen sivellin.

”Minua ette maalaa”

Ei


Ei, koska uskon.
Ei, koska istun jo.
Ei, koska hengitys on tasaista
ja varmaa.
Ei, koska sade ei lakkaa.
Ei, koska vastasin viikko sitten.
Ei, koska unet villipedoista
ovat muuttaneet kaupunkiin.
Ei, koska ilosanoma ei vanhene.
Ei, koska pergamentit lupaavat muuta.
Ei, koska voikukan siemenet ovat hukassa.
Ei, koska näin unta että uskoin.

Hyvä Suomi


Hyvä Suomi,
en tiedä mikä minusta tulee isona
sinun lapsenkätesi ja minun lapsenkasvoni
me olemme se selluloosamaisema

Hyvä Suomi,
mitä tulee ystäviisi, olet vielä hiekkalaatikolla
kun muut koettavat apupyöriä, juot äidinmaitoa
ja kätesi harovat joka suuntaan

Hyvä Suomi, pelasta uimataidottomat,
kaikki sosiaaliset tapaukset aivan rajalta joo
ota sun alueesi takaisin
masturboi itke ole känkkäränkkä
Tammerkosken-silta syyskuisena iltana!

Suomi, mene sen naisen kanssa, yksin mene
lemmi kauniisti, kanna yhdessä se lapsi, säännöstele sen askelia
mittauta kolesteroli ja pulssi
sopivin väliajoin

Suomi olet velkaa satasen
anna mä ostan sillä Pariisissa vihanneksia
suomen kanssa me hengaillaan,
katsotaan kun juntti polttaa tupakalla mediaa
Suomi, luota sä humalaan
ruotsinlaivalla turpasaunaan
Suomi anna mä autan
paikkaan purukumilla puoluetukea

minä päätän maun ja vältän mammonan
minä siirrän itämeren
ja käännän Aapisen
vielä uudestaan
nauran kolmen kirjaimen edestä ja niinku et
oh my god, Suomi vuonna 95, sillon luisti ja
kovaa

Suomi, 

Tunnen noususi ja laskusi



Alunperin Riikan ja Matiaksen häärunoksi.



Tunnen noususi ja laskusi

niin kuin merenkulun ja

tunteiden HEX-indeksin.


Sinulla on levottomat juttusi

ja aina karkaava sydän.

Tanssin kanssasi tätä satua

jossa sudet lakkaamatta juoksevat
väärään suuntaan

ja porsaat ajavat roudan kotiin.


Tunnen noususi ja laskusi

kanssasi päässäni soi

soi ja soi ja soi

niin kuin

joen pohjassa kaivo

kaivo jonne heität kolikkosi


Ja tuulee niin kuin tuulee

tuulee niin kuin sattuu

sinä luulet aina jotain muuta

Kerava – Lahti


Koko matka ollaan hiljaa
vaikka voitaisiin puhua mistä vaan.
Syntymistä, kuolemista, tuulen suunnista
synneistä.

Koko matkan sinä
tuijotat ikkunasta niin kuin sen takana
ei olisi mitään. Ja minä
minä etsin matkapuhelimesta jotakuta
jolle soittaa.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

För kärlek

För kärlek
som är den döda vinkeln.

Jag börjar gilla mörket
sex, drugs and rock'n roll
efter mötet jag Kajsa, Lena
och den pojke från kyrkan.

För kärlek
som är liknande vind
som en IDIOT!
Jag känner mig själv
..äsh, jag känner ingenting just nu!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Ääni

Tämä ei ole minun ääneni,
ei varmasti ole!
Jumalan ääni tämä ei ole
eikä presidentin, kuuliaisen
kansalaisen vielä vähemmän.
Kenen ääni tämä sitten on?
Isäni vai äitini ääni?
Veljeni vai siskoni,
ei ainakaan siskon, veljen
ehkä hiukan ei ehkä kuitenkaan.
Tämä on meren ääni!
Kaikkien niiden hukkuneiden ja sammuneiden.
Ei ei ei! Ei sittenkään.
Aaltojen tai tuulen? Ei.
Vielä vähemmän sateen,
murheiden ääni tämä saattaa olla
mutta se sekoittuu mustalaisrytmiin.
Suomalaisen ääni tämä ei kyllä ole,
mutta minussa ei ole muun maan verta.
Ehkä tämä on jonkun eläimen ääni,
leijonan ääni tai karhun, tai jonkun pienemmän
ehkä koalan tai kauriin.
Tämä on television ääni!
Suriseva ja tiedottava, toisaalta turruttava
uneliaskin, viihdyttävä aika ajoin. Tuskin.
Radion ääni ehkä, joku merisäälähetys
"kotka sandö".
Ei ei ei!
Tämä on kodinkoneen ääni,
tunnen kuinka pesuaine vatkaa äänihuuliani
silmät täynnä puhtautta.
Ei, älä nyt hulluja puhu!
Tämä on äidin ääni, ei, se käytiin jo läpi.
Tämä on vuosisatojen ääni, kauhujen ja kirouksien
nälänhädän ja talven kylmyyden, poterossa tämä ääni huutaa perkelettä ja kuolemaa
ryssille! Ei, on minussa palanen jotain modernia. Tämä on teknobiitin ääni tum tum tum tum tum tum.
Ei, se aika jäi 90-luvun kasvukipuihin. T ä m ä on sydämen sykkeen ääni v a n hain k od issa kun kissa sihisee ja kehrää, pulla paistuu, rollaattori nirskuu vastaanottoon, "anteeksi hoitaja, en saa unta"
Unettomuuden ääni tämä on!

Tänään äiti ei

Tänään äiti ei soita.
Kädet ovat kipeät ja niukalti asiaa.
Puhelin makaa johdossa,
kuin elvytetty eläin.
Komposiitteihin rakennettu
hellyyden eri kerrokset.

Tänään äiti ei soita.
Isällä on enemmän aikaa ja
murheet on hyvä puida
niin kauan kuin pihlaja kukkii.

Välikyljys

Vanha mies
kantaa ylpeänä pitsalaatikkoa
niinkuin se olisi suoraan Italiasta.

Tv:ssä näytetään kuinka

yhdeksänvuotias valmistaa entrecôteta hiki hatussa.

Mikroni piippaa
maksalaatikko on valmis.

Elämä alkaa parvekeremontista.

Elämä, alkaa parvekeremontista.

Remontista, jonka kustannukset ovat minulle ihan uusi tuttavuus.

Koira lakaisee hännällään niitä omiaan, nainen keittää kahvia isännöitsijälle ja
laulaa niitä omiaan.

Minä hamuan vapaapäivää, pyykkituvan autuutta jossa voisi sytyttää tupakan sijasta
kynttilän ja kostuttaa ajatuksensa huuhteluaineen vihreällä tuoksulla.

Elämä, alkaa parvekeremontista
tuttavapariskunnan arvioivasta katseesta ja naapurilapsien housuttomasta juoksusta
läpi sadettajien ja kesän, tämä vuoden aika, ei ollut elämää. Se oli
laiskoja tekoja ja sankarien halveksuntaa.

Syksyllä päätän kasvattaa parran. Sellaisen parran,
jota nuorena ihannoitiin. Syksyllä rakastan!
Rakastan sydän keskellä lapsuuden ydintä, leikkikehän reunamailla
tinasotilaiden varjoja rakastan, kunnes olen tyhjä
ja valvon, silmäluomet
kasvattavat lihaksia
joita mieli
ja alavatsanseutu tarvitsisivat.

Lammet
ja tammet lihavoituvat syksyllä
heittävät vuodet, lehdet
kaiken märän
keskeneräisen remontin alle.

Luonnos katoamista varten


Kaupunkimaisemaa varten

kadun molemmilta puolin kaadetaan puita.
Koiranulkoiluttajat hymyilevät
tyytyväisyyttään kun pyöräilijät eivät mahdu ohi.
Mannerheimintiellä, pienten kahviloiden keskellä
ambulanssi virittää uutta iskelmää.

Yksi julkinen kerjäläinen
valvoo alamaisiaan, älä sammu turha tähti.
Hitaasti liikkuvat kolikot, kulkevat Aleksanterinkadulta
bulevardille. Annankadun kohdalla on kevät, muualla
vielä talvi.

Eläkeläiset kysyvät lyhyintä reittiä turvaan.
Turistit ottavat valokuvia pisimmän reitin päässä.
Sidon kengännauhat maisemaan ja kuuntelen
kuinka valtameren ja valtatien äänet
sekoittuvat keskenään.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Isoäidin muisti


Isoäidin vanhat silmälasit keskeltä rikki nojaavat Aku Ankan sijasta Helsingin sanomiin.

Televisio laulaa nasaalisesti satasen lainasta ja isoäiti muistaa ystävän. 
Puhelinluettelosta viivattu kuolleet yli vanha Salme-rouva jäi velkaa satasen.
Luoja armahtakoon häntä ja minun sitkeää muistiani.

Vapaapäivän runo


Milka kuvasi

kun katselin merta.
Minulla on taas sikavaihteleva
vuorotyö, eikä tällaisiin iloihin ole juurikaan aikaa.
Tänne päästääkseen pitää kulkea maanantai, tiistai ja keskiviikko
nähdäkseen torstai, vapaapäivä. On kuljettava mannerheimintien vierestä
ja siitä vaaleanpunaisen talon kohdalta jossa asui Maria Jotuni.
Siinä kohdalla linnut lauloivat ulkopuolisesta maailmasta, missä ei vaivaa
politiikka ja pääoma.
Milka kuvasi
kun katselin merta.
Ennen pikkukioskia ja museokatua
tajusin, etten ollut vastannut kenenkään viesteihin.
Rannalla ja hieman harmittaa
tuulettoman päivän ilmansuunnat, mutta
kohta se on täällä – kesä, kesä, kesä
hippien hallitsema alue!
Enää pari kuukautta ja tulva kun nuo kaikki
lumet sulaa perustuksensa mehiläisille.
Milka kuvasi
kun katselin merta.

Sina

Viron kielelle kääntänyt Silja Teder.

Sina oled suur
aga mitte nii suur kui Ateena vöi New York
Sina oled ilus
aga mitte nii ilus kui Hepburn
vöi roos
Sina oled tark
aga mitte nii tark kui Jumal vöi jumal
Sina oled syndinud
aga sured teisiti kui luule vöi laulud.
Sina vaatad peeglisse
aga sa ei möista erinevalt kui taevas.
(Alkuperäinen runo Sinä, löytyy aiemmin blogista)

Kadumisteade

Käännös, Silja Teder.


Kadunud armsam, millest tehtud avaldus. Politseil nägu kummaline.
Kadunud ametnik, kaasas kadunud portfell.
Portfellis tähtsad väärtpaberid, ametnikku pandud tähele lennujaamas. 
Kadunud yhendus pereliikmetega, yhenduse loomine uuesti kahe aasta pärast.
Kadunud kass keda on otsitud koeraga.
Koer on saanud löhna, mis aga kadunud.
Kadunud koer, kellest on tulnud hulkuv/kodutu koer.
Kadunud hambahari, ostetud uus.
Kadunud hambad, ostetud uued.
Kadunud viskiklaas, tellitud takso.
Kadunud kaal, leitud sokolaad
Kadunud tuulesuund, sörm läks suhu.
Kadunud veresuhkur, tehtud avaldus sotsiaalametile. 
Kadunud varandusekaart, joonistatud uus ja kaotatud see.
Kadunud huumorimeel, hakati kirjutama luuletusi.
Kadunud eluisu, leitud spinning ja bodypump.
Kadunud söber, ostetud uus pildiraam.
Kadunud kuldlusikas, leitud vastsyndinu/imiku suust
Kadunud noorus, meel on möru.
Kadunud prillid, möistetud pimedat inimest ja mindud usklikuks
Kadunud armsam, tehtud avaldus. Avaldusele vastati.
Kadunud raport kus on tundemärgid. Tundemärgid vastavad miljonile tutvumiskuulutusele.


(Alkuperäinen teksti, Katoamisilmoitus, löytyy aiemmin blogista)

perjantai 31. elokuuta 2012

Kuinka hämärä kuljetaan.

Sinä olet


Sinä olet kauniisti kirjoitettu

sinun lävitsesi,
kulttuuri punnitsee kysymysten sarjan
jolle emme mahda mitään

Onko, minä rakastan sinua,
tarpeeksi paljon sanottu,
vai pelkkä näkymätön lupaus

Voiko äidinmaito
koskettaa mitä tahansa liikkuvaa,
aiheuttamatta pelkotiloja.

päättyykö avaruus, illansuuhun

Huulipuna tarttuu todistusaineistoon,
mulla on blondia vaalealla ja aika aika aika
tarttuu taas koneistoon.
Sen verikön silmien sälä imuroidaan lattialasista
muutaman vuoden epäonnesta,
joista seitsemän ensimmäistä kulumaa on käytetty.

Kun katsoo ensimmäisestä ikkunasta, näkee maailman
joka ei ole meitä varten
.

Vanhana miehenä


Vanhana miehenä minä katson tätä

valmista maailmaa ja lähden
raitiovaunulla poliisia karkuun.
Menen aivan loppuun, sinne missä
maailma palaa ja kaunista on.
Minä toimeton, kuvottava sielusäkki,
pääni raskaampi tekoja.
Isken jumalille silmää,
ja jätän runoni penkille uneksittavaksi.
En tiedä ikääni, en kirjaa
josta luin nuoruuteni opit.

Vanhana miehenä minä

Vanhenemisen iloista


Väinö kipataan vanhainkodin eteen kottikärryissä. 

Ragnar ottaa lääkkeet sovitusti, Ida ei.
Hoitaja kertoo alkoholin vaaroista, Otso talvisodan.
Hoitaja seuraa kanslian ikkunasta kuninkaallisia häitä, Väinö painaa ovisummeria.
Ulkona paistaa pakkanen. Sisällä lämpö kerääntyy keittiöön.
Kanttiinissa tarjoillaan uutisia ja lihapullia,
Rauno ei voi syödä enää kiinteää ruokaa.
Jumalanpalvelus pauhaa olohuoneessa, omaiset haluaisivat katsoa mieluummin piirrettyjä.
Otso ei vaadi enää Karjalan palauttamista vaan ikkunan avaamista.
Kuuntelen romantiikkaa, uutisia radiosta, tulva laskeutuu Thaimaan rannoille,
samaa tarinaa Hitlerin voitoista kymmenettä kertaa viimeisen tunnin aikana. Kuuntelen virtsaamisen ääntä.
Saatan Paavon nukkumaan, hän eksyi matkalla. Väinö painaa ovisummeria.
Saara on kolmatta päivää putkeen sairaana, kustannusten vuoksi
ei palkata lisää väkeä.
Käytävillä on vanhusten piirroksia syksyn saapumisesta.
Väinö ei ehdi piirtää omaansa.
Irrotan Roosan hampaat vichylasiin. Olavi jemmaa iltapalalta haarukoita pöytälaatikkoonsa.
Yöllä koko porukka nukkuu melatoniiniunta. Paitsi Väinö.

Katu


Kaikki mainosvalot sammutetaan. Huomista ei vielä näe.

Milleniumajan ritari nousee autosta niin kuin avannosta.

Kun asuu sairaalan vieressä


Kun asuu sairaalan vieressä,

tuntee kipuilevien sydämenlyönnit
parantuvien tasaantuvan hengityksen.
Melkein näkee mummon
riisuvan rintaliivit viimeistä kertaa
ja kuinka sairaanhoitaja sulkee
sen viipurilaisen silmät,
valoa kohti, valoa kohti!
..ja viimeinen sammuttaa
huoneesta valot.

Kun asuu sairaalan vieressä,
näkee lottorivien täyttäjät
viereisellä kioskilla aamutakeissaan.
Matkalla tänne on kaksi vaarallista risteystä
jossa ensisynnyttäjät tuodaan valojen ja kilpaulvonnan yhteydessä,
naiset ja lapset ensin, niin todella käy.

Kun asuu sairaalan vieressä,
voi kuulla keskosen ensimmäisen hengenvedon
ja kuinka se lopulta vaipuu osaksi vangittuja
ja lumottuja päiviä.

Kun asuu sairaalan vieressä
voi nähdä lastensairaalan ikkunasta
kuinka monensia läksiäisiä vietetään.
Klovni puhaltaa ilmapallon joka työntyy
yhä lähemmäs taivasta. Antibioottiliuokset
tippuvat niin kuin puhdistavat vesiputoukset.

Vanhukset nauravat päällekkäisiä lääkkeitä,
ovat tämän päivän hampurilaisia. Kanttiinissa
höyryävät lihapullat, lääkärinkierto venyy
niin että ruokatauko on rööki
liinavaatevarastossa. Stetoskoopin alta
pumppaa ajatus, kun vain muistaisi mikä.

torstai 30. elokuuta 2012

Onni III


Onni on, sulkea ikkunat
katupöly nostaa räikeitä sävelmiä.

Maassa
taivaan saranat.

Onni II


Onni on
murrosikäisen kuvitelmat
aikuisten nukkumaanmenoajan
kohdalla



Onni


Onni on 

kuunnella yksinkertaista ihmistä.

Kauniilla tytöillä


Kauniilla tytöillä 

kauniit ystävät ja
kauniit silmät joilla
nähdä kaunis maailma.
Kauniilla tytöillä
kauniit askeleet ja kauniit
kengät,
juhlissa kaunis poistuminen
ja kauniit eleet.
Kauniilla tytöillä
kaunis käsivarsi,
käsivarsilla kaunis laukku
jonka on maksanut mies.
Kauniilla naisilla
kauniit takamukset
niin kuin kauniit persikat.
Persikat jostain kaukaa kauniista Perusta
ja siellä kaunis maisema kauniin auringon alla.
Kauniilla naisilla kaunis tulevaisuus.
Rumilla naisilla vain lyhyet lahkeet ja
kauniit unelmat.

Rakkaudesta


Rakkaus. Keksitty samasta syystä kuin liikennevalot.

Vahinkojen vähentämiseksi.

DNR*


Toin sinut vanhainkotiin

itsenäisyyspäivän aattona,
kolmannen sydänkohtauksesi
ja toisen paniikkikohtaukseni jälkeen.
Olit ajatellut syödä keskellä talvea jäätelön,
mutta alin pakastinhylly oli sinulle liikaa.
Olimme tyhjentäneet asuntosi
kellarissa olevaa kirjavarastoa myöten
ja niin kuin niissä kaikissa kymmenessä
Kekkosen elämäkerrassa kerrottiin, sinunkin
muistisi alkoi vetää viimeisiä kierroksiaan.
Toin sinut vanhainkotiin kun päivät pitkät
tuijotit isän kuvaa, sitä jossa hänellä oli se vieno hymy
johon palavasti rakastuit kolmansilla treffeillä.
Me asetimme sen kuvan yhdessä
uuden asuntosi maustehyllyn kohdalle,
koska ruokaa, sinun ei tarvinnut enää
itse laittaa.
Toin sinut vanhainkotiin
itsenäisyyspäivän iltana
kun linnanjuhlissa tanssittiin
ja juhlittiin sinun puolustamaasi
itsenäisyyttä.
Illalla sinulle ja kanssataistelijoille
tarjoiltiin väljähtynyttä teetä
ja kaksi jaksoa kauniita ja rohkeita
ilman tekstitystä.
Hyvä äiti,
toin sinut vanhainkotiin
jossa on nukkumisen
ja valvomisen meininki.
Sinä et saa unta
koska hoitajat ovat epähuomiossa
unohtaneet melatoniinireseptisi
ja nyt palaat joka ilta
raatteentielle ja syvärille.
Niille pommituspaikoille
jossa lopulta tapasit isän
ennen kuin harmaa varjo
peitti hetkeksi koko maan.
Hyvä äiti,
kun vein sinut vanhainkotiin
jouduin ottamaan lisävuoroja töissä
ja kotona, sillä tiskikone ei mene itsestään päälle.
Töissä velvollisuudet hengittävät niskaan
aivan samoin tavoin niin kuin kuolema
ja sen mukana tuomat muistot hengittävät
sinun kasvoillesi uusia ryppyjä.
Jouduin ottamaan lisävuoroja
jotta saisin sinulle puhtaita vaippoja
aivan samoin, niin kuin sinä teit
kun minä olin pieni.
Ja pienihän sinä olet,
niin kuin pariisin varpunen
yhtä monta rakkauslaulua nielussa
tukehduttamassa.
Housukokosi on kolme kokoa pienempi
kun kävin sinua joulun jälkeen katsomassa
olit peiton alla piilossa.
Hyvä äiti,
kun vein sinut vanhainkotiin,
sinulla oli kaikki hampaat omia,
mutta pian ne alkoivat ne pudota
niin kuin syksyllä putoavat omenat.
Ja syksy se oli kun menit kahvilaan
ensi kerran ilman vaatteita ja minua
nauratti niin kuin silloin kerran
Viking Linella
kun naurettiin polttariryhmän kolttosille.
Sitten sinulle tehtiin se testi missä kyseltiin
päivää vuotta ja vuodenaikaa,
presidentin nimeä, kerrosta missä asuu.
Ja ethän sinä osannut vastata, olit kerrosten välissä.
Kun vein sinut vanhainkotiin,
oli itsenäisyyspäivä ja nuorimman poikani
ensimmäinen piirustus meni roskiin tunteiden ottaessa vallan.
Poika piirsi sinut pyörätuolissa ilman housuja ja hampaita,
kuinka se kehtaa kuriton poika!
Silloin minä itkin niin kuin kerran itkin
kun unohdit hakea minut päiväkodista.
Sinulla oli kiire töihin, töistä, töihin.
Minulla oli kiire töihin, töistä, töihin
ja sinä painoit televisioruudun nappia
kun yksinäisyydessäsi et tiennyt
mitä muuta olisit tehnyt
kun olit keskustellut
puhelinvastaajan kanssa
koko päivän.

*
do not resuscitate/
ei saa elvyttää

Uhanalaiset mummot OSA III


Uhanalaiset mummot seuraavat kuolinilmoituksia lehdestä. Oman syntymävuoden osuessa kohdalle 

mummo kavahtaa hieman ja näkee elämänsä kuvina, ei elokuvamaisina kuvina vaan sellaisina vanhoina mustavalkoisina. Kuvissa lapset leikkivät hiekkalaatikoilla ja tunkevat hiekkaa taskuihin, aika älä jätä. Seuraavassa kuvassa Stockmann avataan ja kaikki on hyvin, sifonkihuiveja kaukaa Pariisista, odottakaa tytöt kun kuulette. Palataan nykyhetkeen. Uhanalainen mummo ei pelkää kuolemaa. Hän on järjestänyt asiat sillä tavalla viisaasti että perintöä odottelevat lapset ja lapsenlapset voivat vain kävellä asunnon poikki ja valita esineet. Lapset tarttuvat kallisarvoisiin mattoihin ja lapsenlapset katselevat autuaina valokuvia, mummikin oli joskus nuori. Uhanalaiset mummot laittavat lasagnen uuniin ja siirtyvät katselemaan vanhaa suomifilmiä.

Uhanalaiset mummot OSA II


Uhanalaisten mummojen ykkösvihollinen on toinen uhanalainen mummo. Toinen uhanalainen mummo voi viedä parhaan paikan kahvilasta, elokuvateatterista tai raitiovaunusta. Toinen uhanalainen mummo voi myös istuutua aivan vahingossa vanhusten illassa kenraalin viereen, joka taisteli yhdessä Ehrnroothin kanssa. Toinen uhanalainen mummo voi olla myös etevämpi keräämään sieniä, Martta-kerhon syysretkellä. Syksyisin uhanalainen mummo viihtyy yleensä eläkevaroin hankitussa siniovisessa mökissä, kynttilävalon katveessa, jossa valo siintää niin, että perhevalokuva näkyy varmasti tupaan tulijoille ensimmäisenä. Ensimmäisenä syyspäivänä uhanalainen mummo keittää tarjouskahvin ja töpsöttelee kevyin askelin katselemaan kuinka lippu taloyhtiön ulkopuolella puoleen tankoon. Uhanalainen mummo voivottelee, toisen kohtaloa ja hieman omaakin, sillä kevyet askeleet ovat takaisinpäin mahdottomat sillä etuvarvasta vaivannut kolotus, on alkanut taas.

Uhanalaiset mummot OSA I


Uhanalaisia mummoja tavataan kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi sellaisissa kaupungeissa kuin Tokio, Helsinki, Pariisi ja Porvoon länsipuoli. Ahvenanmaan suunnalla uhanalaiset mummoja on tavattu viimeksi vuonna 1998. Uhanalaisten mummojen päivittäisiin harrastuksiin kuuluu pälyily, ristisanatehtävät ja omien lasten haukkuminen. Harrastusten määrä ja laatu vaihtelee sukupolvittain, kuitenkin hyvin harvakseltaan voidaan törmätä harvinaisempiin harrastuksiin kuten minigolf, mölkky ja seuratikka. Talvella uhanalaiset mummot jäävät kotiin seuraamaan uutisia tai soittavat kolmatta vuoroa ylitöitä tekeville lapsille, jotta nämä toisivat ruokaa tai lottokuponkeja. Uhanalaisten mummojen lottorivit koostuvat yleensä sellaisista numeroista joista paljastuu kengännumero, suudelmien määrä, Kekkosen virkaanastumispäivä tai Pirkka-lehden asiakasnumero sekalaisessa järjestyksessä. Lasten syntymäpäivät ovat tarkoin varjeltu salaisuus. Uhanalaiset mummot voivat elää pitkään varsin yksinkertaisella ravinnolla. Yleensä uhanalaiset mummot napsivat lattialta löytyneitä pähkinöitä tai vuoden vanhaa pinaattikeittoa, joka on seisonut pakkasessa odottamassa lastenlapsia. Pinaattikeiton vieressä on muutama jäätelö, jos lapsenlapsi lupaa kuunnella sota-ajan tarinoita. Uhanalaiset mummot odottavat R-kioskin edessä oven avaajaa sillä ennen vanhaan sellainen palvelu kuului hyviin tapoihin. Tänä päivänä uhanalaiset mummot kokevat tulleensa väärinymmärretyiksi ja tuhlaavat suutuspäissään rahansa hedelmäpeleihin. Saunailtaisin uhanalaiset mummot saattavat tuhlata muutaman markan ykkösolueen ja vinkata rappukäytävässä silmää korkeakoulutetulle naapuriurokselle. Uhanalaisten mummojen flirttailukäytännöt ovat vielä tutkinnan alla.

Lapsen pukeminen


Iästä riippumatta lapsi on herätettävä tai saatava television edestä pois. Vaatteet on asetettava alkoviin valmiiksi ja eteisen pöydälle on tuotava muutama kiiltävä makeinen. Mikäli televisio-ohjelma on kirkasääninen ja sisältää dinosauruksia, valmistaudu ottamalla korvatulpat mukaan ja ota vakuuttavin asentosi ja äänesi. Mikäli mahdollista, ota mukaan toinen aikuinen tai sisarparin vanhin. Lasta on syytä tarttua sellaisista paikoista, joista hän normaalisti kutiaa. Tämä asettaa lapsen tietylle tietoisuuden taajuudelle aivan niin kuin radiolle tapahtuu. Lasta on syytä varoittaa siirtymisestä ainakin muutamalla kepeällä huomautuksella. Varaa tähän aikaa. Iästä riippumatta vanhemman kanssa ulos siirtyminen ei kiinnosta, älä siis ota kyyneliä henkilökohtaisesti.

Näin metsän lentävän, vaipuvan


Vähän ennen neljää, marraskuuta

joku vetää sormella pitkin pöydän pintaa.
Vanha mies kysyy: onko se vielä tammea?
Valo on käynyt ohuemmaksi, sanat hämäriksi.
Leijona, sanotaan, saattaa olla lintu.
Kun olet ylittämässä nähdyn ja kuvitellun rajaa
näet jokaisesta markkinaikkunasta
metsän lentävän, vaipuvan.
Tuuli tulee kuuluviin, sanoo:
minulle ei ole enää käyttöä.
On äänetöntä, tyhjää maailmassa.
Etsit sitä joka opasti sinut
portaita ylös niin kevyesti
että maailma olisi peninkulma.
Kun olet ylittämässä nähdyn
ja kuvitellun rajaa, vanha mies
vetää sormella pitkin pöydän pintaa
ja kysyy hintaa.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Sinä


Sinä olet suuri,

mutta et niin kuin Ateena
tai New York.

Sinä olet kaunis,
mutta et niin kuin Hepburn
tai ruusu.

Sinä olet viisas,
mutta et niin kuin Jumala
tai jumala.

Sinä olet syntynyt,
mutta kuolet, toisin
kuin runous tai laulut.

Sinä katsot peiliin,
mutta et ymmärrä
toisin kuin taivas.

Lukisit runoja


Lukisit runoja

laskisit läskipääsi
pystysuoraan muun kropan kanssa.
Lukisit runoja
antaisit kehystetyn perhevalokuvan
rauhassa ylivalottua
auringolta.

Lukisit runoja,
laskisit nyrkit
jo ennen kuin kuljet
jokaisen sodan, ravintolan
nakkikioskin ja lenkkipolun ohitse.
Lukisit runoja
palauttaisit Kirstinän, Saarikosken
ja Mellerin hiukan myöhässä lähikirjastoon.
Hymyilisit virkailijalle, nyt minä tiedän
rahan menetys oli sen arvoista. Lukisit,
ymmärtäisit miksi Chopinin sormet taipuivat koskettimille,
miksi luonnonvoimat tekevät kuperkeikkaa jokaisesta
ihmisen syrjäaskeleesta.
Antaisit huoneiston haiskahtaa ranskalaiselta viiniltä.
Olisit uroskarhu,
halvassa parfyymimeressä uinahtelemassa.

Lukisit runoja, syntyisit.
Vaikka sää ulkona lämpenisi
lukisit, sateenkaaren leikkauspiste
olohuoneesi matolla.