Festivaalitunnelmia

Huomenna jälleen Maailma kylässä festivaaleilla. Esiintyminen siellä on ollut aina mukavaa monessa mielessä. Ensinnäkin festivaalien tunnelma on varsin leppoisa ja vastaanottavainen. Toisekseen, esiintyminen siellä on mielenkiintoista koska festivaaleilla liikkuu paljon ihmisiä jotka eivät normaalisti runouteen törmää, näin uskallan sanailla.

Maailma kylässä festivaaleilla pääsee myös tutustumaan paljon kaikkeen muuhunkin kuin runouteen. Musiikkiin, politiikkaan, kulttuureihin ja ruokakulttuureihin näin ihan niinkuin pelkistäen. Runojen valitseminen on ollut tämän viikon aikana mielenkiintoista siihen nähden, millaisesta festivaalista on kyse. On kyse kovinkin monenkirjavasta festivaalista joka mielestäni hakee joka kerta omia uomiaan. Se eroaa rock-festivaaleista paljolti lähestyttävyydeltään - enkä tässä nyt tarkoita, että rock-festivaalit olisivat huonosti lähestyttäviä, tai edes vaikeasti. Lähestyttävyys nousee jo siitä, että kyseessä on kaupunkifestivaali jonne on myös lapsiperheiden helppo lähteä, sieltä on myös helppo lähteä pois. Suurin syy on varmaan festivaalin hinnassa - ilmainen sisäänpääsy.

Festivaalien teema on tänä vuonna solidaarisuus. Joka vuotisina teemoina ovat olleet suvaitsevaisuus monikulttuurisuuteen ja näkökulmat globalisaatioon, kehitysyhteistyöhön ja kestävään kehitykseen. Omat tekstit lähtivät siitä ajatuksesta, että liikutaan vähän muualla, vähän kotona ja paljon sydämessä. Kliseisesti sanottuna, koti on siellä missä sydän on. Oma asuinpaikkani on ollut nuoruudessa ja lapsuudessa Espoo, eikä se jää tällä kertaa paitsioon mitä tulee teksteihin. Lisäksi käydään kaupungissa jossa koskaan en ole ollut, mutta josta tuntuu olevan niin helposti mielipiteitä. Saattaa olla, että tarjoan myös mielikuvan siitä, millainen on kaupunki, jossa haluaisin asua. Kaiken kaikkiaan, ihmiskunta saa hellästi piiskaa - mutta siitähän se vain tykkää.

Alla maailma kylässä esittelyvideo.

Maailma kylässä - esittelyvideo 2012

Balkansarja: VII

Hei,
sade on niin surullista
että Ian Curtis jää toiseksi.
Tiedän mitä tarkoittaa 
sarajevolainen vastaanotto.
Huulilta voi lukea dollarin –
in european union we trust.
Ensiksi näytetään tuhottu kirjasto,
sitten salatie pommipaikalle,
sen jälkeen soitetaan paikallista musiikkia
jotta tulisi vieraantunut olo.

Illalla kun uni
vetäytyy veltoksiYön katku kertoo
että tälle kansalle
ei tarjota oopiumia
vaan absinttia.

Balkansarja VI

Hei,

lyöttäydyin tänään paikallisen seuraan
ja seurasin niin kuin koira.
Haukuin ruoan, maisemat,
paikat, joissa pystyi vain olemaan.
Haukuin meren, tuoksut, teot
olin niin kuin kommunisti,
mikään ei kelvannut.
Split nousi kasvoille
niin kuin irlantilainen tuontiolut.
Näitä päiviä on kai jo liikaa.

Balkansarja: V

Hei,
täällä Romaniassa puhutaan jo sujuvaa globalisaatiota
ja valkokangas näyttää vain hyviä uutisia. Tiedän mitä sinne kuuluu.
Nähtävyyksistä mielenkiintoisin, rauhanpallo, Euroopan maiden ympäröimänä,
arkkitehtuurin voittokulku!
Kamerasta löytyy rauhaisat paikat sille kuuluisalle elämän virralle,
mutta me emme sinne osaa eksyä niin kuin aasialainen Nikon.
Auringon edessä on tänään enimmäkseen ollut bikinit,
iltaa kohden se ripustautuu polyesterimekkoon. Ystävä väittää,
että Kuu on nainen joka valvoo, mutta mielestäni aurinko
on mitä kaikki palvoo.

Juna kuljettaa maisemaa, maisema kuljettaa kaaosta. Pian kaikki tiet
johtavat takaisin basaariin. Ennen sitä
koetamme sovittaa nenäämme taivaankattoon
kuin kristallikruunua.

Balkansarja: III

III

Hei,
tänään eksyttiin kyrillisten aakkosten avulla
hollantilaisen unien viereen.
Uni on ehtymätöntä polttoainetta, se sanoo kun
peitto kääriytyy pois jaloista.
Myöhemmin iltapäivällä olemme matkalla museoon,
jossa minun suljettava kaikki aistit.
Kaikki aistit sillä pahuus käy minun ylitseni niin kuin pommikone,
eikä tällaista hulluutta kestä yksin sielu, yksin ruumis.
Peileistä ilkkuu Titon haamu
ja muutama muu
pakkaamaton matkamuisto.
Hollantilainen hakee minulle vettä,
korjaa olkapääni vasten seinustaa
niin kuin Jeesus silittäisi kasvojani ja sanoisi ole huoleti.
Ystävä nappaa muutaman kuvan, palauttaa valon
takaisin luontoon.
Museon ulkopuolella on puutarha, mutta ei kukkia.
Aiemmin iltapäivällä näin hiekkalaatikon mutta en hiekkaa.
Mietin että ajan on joskus käytävä ilman kelloa, hiekkaa,
käytävä ymmärtääkseen että joskus on tylsää.

Balkansarja: II

II

Hei,

olemme tehneet muutaman typerän reittivalinnan,
muutama ranta vielä ja pidämme aarretta käsiemme päällä.
Yöbussissa tuntuu, että valvon kaikkien muidenkin unta.
Televisio pauhaa huonoa komiikkaa vai onko se tuo
maisema. Hämärä läikkyy niin kuin samppanja.
Tie on kierompi kuin yksikään hirmuhallitsija.
My head is killing me.
Kirjoitan koti-ikävän olevan köyhän miehen sympatiaa..
Sanat tulevat paperille ennen kuin ehdin unohtaa
mistä olen kotoisin.
Musiikki sammuu ennen kuin ehdin nukahtaa

Balkansarja: I

I

Ystävälle, matkantekijälle, Iitulle.


Hei,
istun hylätyllä pihamaalla kuin myrskylyhty ja mietin sodan tuhoja.
Lapset saavat silti leikkiä ja uskaltaa, vaikka pommi voi katkaista
jalan. Aivan samoin kuin kerran tunnissa liikkuva lentokone halkaisee tehdassavun.
Täällä pyykit ei kuivu loppuun, niihin tarttuu murhetta enemmän kuin yksikään
helsinkiläinen kykenee ymmärtämään. Täällä linnut laulavat satavuotista sinfoniaa
kulttuuri on kai samassa suunnassa.
Pihamaa muuttuu nopeasti näläksi ja kahvilajonossa herrasmies johdattaa keskustelun rakkauteen
ja kehuu hyvin aseteltua hymyäni kaikin eurooppalaisin keinoin.
Mietin missä olisi paras näköala kurjuuteen,
melankoliaan, palaviin autonrenkaisiin
ja niihin kauniisiin naisiin.
Asioihin, jotka herättävät eheään uneen
Katson kuinka sama herrasmies korjaa nopeasti henkseleitään,
enkä voi olla nauramatta sille pyyteettömyydelle
kun hän antaa tietä kahvijonossa jo ainakin kymmenennen kerran.
Ystävä kaivaa päivälaukusta postikortin johon piirretään kartta,
ajattelen ystävän sydäntä kun hän kirjoittaa että täällä on lämmin.
Luoteesta paljastuu lähimpään ikkunaan sellainen valo,
joka saa minut uskomaan että tänään vesi todella muuttuu viiniksi,
tai oikeastaan vaihtuu.
Mietin hylättyä pihamaata, kasveja joista olisi kasvanut
ainakin sadalle tuhannelle suurempi vatsa. Kun jätettiin pihamaa,
tunsin kauhua, ohitettiin kirkko josta kasvoi Euroopan unionin lippu niinkuin ruoho.
Pian raha kasvaa kuolleista, historia kääriytyy makuupussiin
ollaan sellaisilla festivaaleilla, että mutaa riittää kaikille.

Aurinko ja raitis ilma.

Aurinko ja raitis ilma.
Aurinko, raitis ilma ja olut.
Aurinko, raitis ilma, olut ja suudelma.
Aurinko, raitis ilma, olut, suudelma ja viileä tuuli.
Aurinko, raitis ilma, olut, suudelma, viileä tuuli
ja kerrostaloasunnosta kantautuva musiikki.
Aurinko ja raitis ilma.
Aurinko.

Espoolainen alter-ego

Olen sinun
espoolainen alter egosi
huolestun kun
elintasosi laskee hieman
ja kun kunnallisvaaleissa
äänestät idealistista puoluetta
toista kertaa peräkkäin.

Valtuustojen kokouksissa
kuuntelet tarkkaavaisesti
lintujen laulua, eikä
arkkitehtuurin korkeus
sinua kiinnosta.

Minä pidän huolen
sinun yksinkertaisista toiveista
ja tarpeista. Tuoreista hedelmistä
ja briossista katetun parvekkeen lämmössä
ja naapureiden sovinnaisesta hymystä
aurinko tuulee tänään lauttasaaren suunnasta
uutisissa kerrotaan
kuinka kaltaisiesi elämää
kadehtitaan.

Talousuutiset kahdella eri kielellä
voittajien ja hävinneiden,
myslin joukkoon sekoittuu sokerimaista
tyytyväisyyttä huulesi väpättävät
kun käyrä lähtee nousee.
Annat hetken talouden jumalalle.

Tyhjyys, joka sinut valtaa neliöissäsi
puoli kymmenen aikaan, huuhtoutuu alas
niinkuin Helsingin Kalliossa.
Ainoastaan hieman kalliimmalla vuosikerralla.
Ja tänään
lakanoiden välissä
     makaa estetiikkaa 90-luvulta

Minä olen sinun espoolainen alter egosi
tuijotan sinua silmästä silmään
buddhan oppeja vastaan
maanantaiaamuna kun
silkkisolmio kuristaa
henkitorvesi pallejasi
pienemmäksi.

Miltä tuntuu olla elossa

Miltä tuntuu olla elossa,
luiden ytimien ja sukuelimien alla
           nimen suojassa
elossa, mannerheimintiellä
josta pommitukset
oli viedä puolet.
Elossa musiikkikaupan edessä
kun soitinten epävireinen melankolia
uuvuttaa sinut kyyneliin.
    Klangi liikuttaa sinua enemmän
kuin yksikään isovanhempiesi salaisuus.
   Miltä tuntuu olla elossa, vanhuksen huulet
suudelmitta vailla olleet liki
vuosikymmenet ja rypyt
rypyt, rypyt
ainoa kartta
jonka ihminen vie mukanaan.

Pysähdy,
missä kohden
sinä kuljet.
Miltä tuntuu olla elossa
kun tietää että kuolemiseen
ja syntymiseen pitää tottua.
Miltä tuntuu,
sylkeä tietään eteenpäin.
Elossa, tuulen purut karttana
kompassina, kirjurina.

New York

En yksinkertaisesti voi kuvitella
matkustavani niin suureen kaupunkiin kuin
New York.
Joka kadunkulmassa
tuntisi tulevansa hulluksi,
mahdollisuudet rajattomat
jokaisessa askeleessa
on tähtimerkki
ja pölyä kulmassa.
Ja myydyn sielun hinta
jolla saa kaksi tuplajuustohampurilaista.
Empire State Buildingin
ja nollakohdan välistä
näkee vanhan pariisilaisen neidin
iskevän silmää
jokaiselle hyväuskoiselle.
Vapautta, valoa, hulluutta!
Vaikka sitten keinotekoista.

Manhattan,
katu jossa asustaa
kuolevaisten jumalat
hyväuskoisten,
muusikkojen,
ryöväreiden,
sotilaiden
japanilaisten
kiinalaisten
jopa intialaisten
ja englantilaisten.
Jokaisen mantran taustalla
soi kapitalistinen blues.

Ajatella, tänne Chaplin
pakeni ja toteutti parhaat ideansa
Näitä katuja
Bill Murray puolusti vaahtokarkkimieheltä
Täällä Woody Allen
on ihastunut tuhansia kertoja ja
täältä ystäväni lähetti postikortin
jossa kertoi olevansa
ensi kertaa rakastunut.

Anteeksi, en puhu teidän hymyänne
mutta missä täällä voi rauhassa koota ajatuksensa
lautta vesille, vievät minut kohti uutta maailmaa
vaikka staten island on markkinamitan päässä.
Tältäkö niistä sadasta tuhannesta siirtolaisesta tuntui:
tyhjältä ja loputtomalta.

Toinen päivä, new york
kirjoitan sinut pienellä sillä
olet babylon!
Voit olla mitä haluat
mutta hullu sinusta täällä tulee.
Ei tämä ole paratiisi
eikä helvetti
there's no place like NY!
Saippuaoopperaa
olutmainos,
saippuamainos,
autovahaa
hengitettävässä ilmassa
katharsis, ärsykkeiden tulva
stay with us.
Obey your thirst.

Satoja tuhansia
tietoisia tai tiedottomia
askelia, kaikilla sama suunta
vapaus.

Parveke

En tiedä
voiko ihmiskuntaa korjata
näin sen kerjäämässä
risaisessa puuvillapaidassa
kadunkulmassa
ihan tuossa naapurikadulla.
Poimin puoleksi tunniksi
lämmittelemään,
luin sille muutaman runon
Keatsia, Yeatsia, Bukowskia
Pullmania mutta ihmiskunta
oli niinkuin etikettiä olisi luettu.
Jaa että täällä ei ole tilaa kaikille
jotkut rodut jäätyvät
jotkut rodut valittavat keskilämpötilan
suuruutta, toiset pienuutta
jotkut ei ymmärrä peilikuvia
toiset sotivat jääkaappien takaa
kuolevat kai kunnialla.
Niin isot silmät, kaikilla
palvovat, surulliset
satelliittiantennien katkuiset
tietäkysyvät, kärpäsen surinaa seuraavat
Minä kirjoitan sinulle kaikista heistä
he ovat kunnollisia, toisin kuin
me jumaliksi pyrkivät.

Ajan henki

Ajan henki
hengittää pullossa
ja jos sitä kerran koskettaa
saa kolme lisäkierrosta.
Kirjastoissa historian opukset
sikinsokin siittiökimpuissa
leiki ja laula lapsi pullea
egologisella sormenjäljellä
aikuista osoita
sinä ikuisesti kirottu
loppusointu
viimeisen sanan saaja.

Genet'n parveke

On vanhenemisen pelkoa, korkeiden paikkojen pelkoa
kukkien pelkoa, pimeän pelkoa, ihmisten pelkoa
paikan ja ajan pelkoa.

Minä pelkään, että maailmasta
tulee Genet'n parveke.

TALKING TO MY GENERATION

Ennen vettä oli enemmän
sodat käytiin nyrkein ja iskulausein
nyt nyrkit ja lauseet on laskettu
rauhan merkeiksi
mutta vesi ei riitä
          duuni ei lopu

Ennen kitaralla voitiin pelastaa
kokonainen sukupolvi
enää se riittää mainoskatkon ajaksi

Ennen äidit valvoi lastensa vieressä
nyt ne etsii itseään antidepresanttien vierestä

Kokonainen sukupolvi
tunkee mun uniin
lukemaan sähköpostejaan
mustat miehet, eivät varjosta
enää ketään me varjostamme
niitä olettaen
että olen itse
valkoinen.

Enää ei sorreta väriä
tai sukupuolta
Nyt sorretaan inhimillisyyttä
jotta se voidaan taas löytää
muutaman vuosikymmenen
tuskailun
päästä

Eikä enää tarvita
Shakespearen roolijakoja
nyt ne tekee
politiikko

Kohtaamisesta

Julkaistu aiemmin Helsinki Poetry Connectionin sivuilla pe 30.joulukuuta 2011.

Päästäkirjoitus: Kohtaamisesta

Väitän, että runoudessa on viime kädessä kyse kohtaamisesta. Viime kädessä siksi, että ilman runouden esille asettamista tai julki tuomista ei ole kyse runoudesta vaan kirjoituksesta. Runot toki syntyvät kun ne kirjoitetaan paperille, elämän ne aloittavat vasta kun niitä esitetään. On kyse kirjoituksesta joka ei ole saanut vielä tulkintoja, mielikuvia, oikeastaan vertauskuvatkin syntyvät vasta kun runo kohtaa lukijan, jos tahdon provosoida.

Sanataiteen kohtaamispaikkana Helsinki poetry connection on toiminut vuodesta 2008 saakka. Harri Hertellin luotsaama kollektiivi on saanut ympärilleen useita kirjoittamisesta, runoudesta ja miksi ei myös musiikista kiinnostuneita ihmisiä. Ensimmäisien toimintakertojensa aikana osoitti sen mihin oikeastaan runouden kiinnostavuus perustuu - ajatusten ja mielipiteiden vaihtoon, kielen ja kulttuurin ilmaisuun. Runoklubeilla käynti oli jokseenkin pelottanut minua ennen vuotta 2009. Syy oli yleensä tapahtumien akateemiselta vaikuttanut ilmapiiri. Älkää ymmärtäkö väärin, koen ilmapiirin varsin tarvittavana, tutustuttavana ehkä pyrittävältä, mutta joissain tapauksissa luotaantyöntävältä. Toisaalta poetry connectionin tapahtumien jälkeen kyseiset tapahtumat ovat auenneet minulle paremmin.

Itselleni ensimmäinen Helsinki poetry connection tapahtuma oli mieleenpainuva jo ensi hetkestä. Olin lupautunut tulla esiintymään Suvilahteen 2009. Muistan Suvilahden tehdasalueen jota nyt asuttaa Cirkon sirkustaiteilijat. Muistan kuinka takahuoneeseen astuttaessa Juha Potka (alias J Riskit Pöllömies) esitteli uutta tatuointiaan runoilija Kati Neuvoselle. Muistan kuinka muiden runoilijoiden ja sanataiteilijoiden kanssa kannoimme tuolit esiintymispaikalle. Muistan kuinka vaihdoin muutaman sanan muiden esiintyjien kanssa ja mietin, että kuulostanko viisaalta. Muistan kuinka Teemu Mannisen esittäessä runoaan Nami Nami, muutama ystäväni jotka eivät olleet lukeneet yhtäkään runokirjaa tokaisivat: ”täähän on helvetin hyvä”.

”Nami namin” kuulemisesta ja muiden sanataiteilijoiden kohtaamisesta on nyt kolme vuotta. Noiden kolmen vuoden aikana olen tavannut erilaisia ihmisiä, sanataiteilijoita milloin missäkin – raitiovaunurunoiluissa, vanhusten keskusten runoiluilloissa, puistorunoiluissa! Kolmen vuoden aikana olen oppinut ymmärtämään, että runous lähtee omasta kokemuksesta ja sen jakamisesta, sen kummempaa se ei ole. Kolme vuotta sitten en olisi uskonut, että olen samalla lavalla kuin 104-vuotias rouva, joka esitti runoja Roihuvuoressa. Uskomattomalta tuntuu vieläkin että olen lukenut runoja Kirsti Kunnaksen kanssa samoilla festivaaleilla. Tuntuu ylipäätänsä uskomattomalta kuinka omien ajatusten mystifioiminen, toisin sanoen runojen esittäminen on luonut vuorovaikutusta, ymmärrystä, ajatuskulttuurin vaihtoa.

Helsinki Poetry Connectionin tapahtumat ovat kohtaamisessa rikkaita juuri siinä, että jokaisella kerralla on hieman toisistaan poikkeavia sanataiteilijoita. Vaikka olen kuullut useasti kriittisiä mielipiteitä esimerkiksi runoilijoiden ja rap-muusikoiden laittamisesta samaan iltaan, olen silti yhä sitä mieltä, että juuri esiintyjien sopivan erilainen sekoitus luo mielenkiintoa ja ajatuskulttuurin vaihtoa.

On siis tavallaan kyse rohkeudesta, josta minun alun perin piti kirjoittaa, mutta päätinkin täsmentää aiheeni kohtaamiseksi. Rohkeudesta ajatella toisin, epäillä, tehdä toisin. Vaikka ei tulisikaan kuuntelemaan nimenomaan runoutta, voi sille antaa mahdollisuuden. Tai vastaavasti, vaikka en tullut kuuntelemaan rappia, voin antaa sille mahdollisuuden. On kyse rohkeudesta kohdata runot ja ennen kaikkea ihmiset niiden takana, ilman ennakkoluuloja. Rohkeus tulla tapahtumaan, kuunnella tai tulla kuulluksi.

Tuukka Terho

Kirsikkapuut

(VM. 2011)

Toivon että tulisi joku
ja puhaltaisi minuun eloa
niinkuin kevät
tekee kirsikkapuille.

Katu

Kaikki mainosvalot sammutetaan. Huomista ei vielä näe.

Milleniumajan ritari nousee autosta kuin avannosta.

Paistaa tai ei paista.

Paistaa tai ei paista. Sataa ja sataa ja sataa. Puut ohjaavat tai johtavat harhaan.
Paistaa tai ei paista. Sataa. Tai ei sada. Parasta nyt. Kunnollisten ihmisten
kunnollinen maailma. Maailma joka ei näy jokaisen ikkunan taakse. Puut
ohjaavat toisia puita. Ihmiset sulkevat, toisten ihmisten ikkunoita. Tuuli
kuljettaa markkinavoimia. Onpa tylsä vertauskuva, mutta totta kuitenkin.

Metsä hirttäytyy

Metsä hirttäytyy ihmisten teoista.

Taivas on laiska, tyhmä ja
saamaton, pitelee ainoastaan

väsyneitä ja murtuneita lintuja
näyteikkunassaan.

Maailma on vain reviirejä
joissa on ikkunoita, ikkunoita vain
viirejä, jotka kertovat mihin suuntaan
tuuli todella kulkee.