sunnuntai 27. lokakuuta 2013

torstai 17. lokakuuta 2013

Metsä niinkuin sex ja drugs

Metsä niin kuin sex drugs
and rock n’ roll. 
Tuuli joka pyörittää kiviä
vimmatusti niin kuin rytmiä löisi
Remu Aaltonen.
Uskottavasti ja vilpittömästi.
Hurrikaaniksi tämän taustayhtyeen
voisi helposti nimetä, joenuomassa
kuulee kitarasooloja joita ei voi
toista kertaa kuulla ja kun laittaa korvat
maan multaan, kuulee niin jykevän basson
että myös
puut ovat nöyriä kuuntelijoita
jotka kumartelevat melodialle
joka perustuu lähinnä toistoon.
Olen siis varma, että jossain näissä kivenkoloissa
on kätkö jossa on muutakin kuin piilopaikka
tai lepopaikka. Sinne on kätketty viestejä
ja surua niin kuin jumalan kuuluisi saada tietää
joskus jotain ihan viimeisenä. Sex, drugs
ja pennut viskaavat kiviä suutelevien päälle
lokit eivät tänne rantaudu mutta variksen komea kutsuhuuto
häätää viimeisetkin romantiikan opetuslapset 
takaisin kivenkoloihin ja asfalttimaisemaan.

torstai 3. lokakuuta 2013

Näin vaihtoehdon

Näin muutaman vaihtoehdon.
Näin muutaman vaihtoehdon elämälle.
                Ruumiita ostoskeskusten parkkipaikalla.
                                 Rantaliskoja kirjastoissa, rautatiekiskoja
lintujen reiteillä kuolemaa, huokaamassa
naisen reidellä. Jalkoja katkomassa käsiä,
                   silmiä katkomassa suita. Iltaa katkomassa iltapäiviä
lasta katkomassa kesän siipiä. Näin muutaman vaihtoehdon elämälle
rikoksia ja romantiikkaa aamunkoitossa, vapauksia ja valituksia vahingonteoissa
väkeä ja väkivaltaa väkivanhoissa valtaliitoissa.

Näin muutaman vaihtoehdon, ruusun puhkeamassa valtatielle yksin, ilman kasvattajaa
ilman kasvamiseen pakottavaa aikaa. Kuulin laulun joka soi läpi ghettojen ja ketojen
heppoisten rantaviivavetojen ja ohitse epätoivoisten tekojen.


Hitaammin ja kauniimmin!

Miekkakalan älykkyydellä!
Ruusukaalin voimalla!
Piharatamon luonteella!
Rivitaloasunnon hulluudella!
Puuvillan hellyydellä!
Uuden asfaltin viekkaudella!
Ulkoavaruuden suurudella!
Tuulen suudelmalla!
Sateen suunnalla!

Kaikki mitä on
puun alla
Suun alla.
Muurahaiset ovat suurvalta.
Ne käsketään pois alta
ja rikotaan niiden reitti
ratikalla.
Ja tavataan rotta stockmannilla,
hätyytetään se pois hajuilla
turhuudella.
Kahviloissa väki jakaa painajaisiaan
ne tunkee suoniin kuin muinaisilla
keskiaikaopeilla
.
Siis miekkakalan älykkyydellä
piharatamon viekkaudella
buddhan hitaudella ja muurahaisen uutteruudella.