Näppäimistö kuin hämähäkinseitti, aakkoset
odottavat sormia.

Parasta nyt

Parasta nyt, kevätsateen verran puhetta. Vastapestyjen hiuksien sekava tunnelma kaupunkien tuntemattomat kadut jotka kuitenkin tuntee. Joku helvetin makea unelma päässä hetken verran, hetken verran. Naapurin kissa tuijottamassa kun vaihdan vaatteet, harrastan seksiä, vaihdan vaatteet, vaihdan asentoa, nukahdan joku helvetin makea unelma päässä. Parasta nyt. Kartta, joka auttaa eksymään. Eksymään niin että kädet eivät tunnista multaa joka huokaa, että elämä, on vain hiljainen kipuisa huuto.

Mitä sinulle kuuluu?

Mitä sinulle kuuluu?
Oletko värjännyt hiuksiasi viime aikoina?
Tarvinnut elämän tueksi kirjoja. lehtileikkeitä
kadulla vastaantulevia koiria, katseita
joita ei ole sinulle tarkoitettu?
Oletko suudellut viime aikoina,
niinkuin suutelit joskus nuorena
kaksi viikkoa sitten,
hetki sitten?
Onko rakkautesi kovaa
kuin hiekkapaperin hengitys?
vai pehmeää kuin
roomalainen saippua?
Mitä musiikkia
olet tarvinnut melankoliasi
taustalle?
jatsia vai rockia
vai neljä vuodenaikaa?
Muistan kun kehuit
Miles Davisin runoutta..
Oletko värjännyt hiuksia?
Kysyinkö jo sitä?
Oletko pitänyt huolta kukistani?
Antanut niille valoja ja varjoja
helliä puheita joita muut eivät kuule.
Oletko katsonut avaruuteen viime aikoina?
Seurannut kuinka pilvet liikkuvat
ja muodostuvat kuin historia.
Mitä sinulle kuuluu?
Saitko jo korttini täältä?
Täällä on lämmin ja ruoka hyvää.
Kerroinko jo että olen rakastunut,
rakastanut niin että kadonnut.
Olen lukenut esitteistä tärkeitä
juttuja ja elämänhallinan asioita.
Kerroinko jo, että minulla on uusi 
suosikkihedelmä, ananas?
Vieläkö sinä syöt sitä
öisin, niin että peitto täyttyy
mehusta ja lihasta?
Kirjoittaisit minulle joskus
niin, että sivut täyttyvät
mehusta ja lihasta.

Jumala antoi ihmiselle käden

Jumala antoi ihmiselle etusormen
jotta sillä voisi osoittaa kärsivää.
Keskisormen 
jotta sillä voisi 
kohdistaa valtaapitävän.
Nimettömän 
jotta rakkaus olisi
iso ympyrä
joka palaa 
aina alkuunsa.
Pikkurillin
että olisi
mitä menettää
ja peukalon
että kaikki,
kaikki olisi
välillä ihan 
O.K.

Mitä meillä on?

Mitä meillä on: meillä on toisemme.
Meillä on typerät soittoäänet. Meillä on
katujen hiljaiset rapakuntoiset nuoret.
Meillä on suojatiestä kadonnut maalipinta.
Meillä on taivaaseen kadonnut talojen hinta.
Valojen lakkautettu direktiivien mukainen silta.
Meillä on toisemme. 
Sohvannurkassa supermarjo ja tytöt.
Pitserian Luigi ja sen karvaiset kädet,
joista on helppo vitsailla.
Karhupuistossa syödyt ampiaisten
täyttämät jäljet.
Meillä on viinirypäleet
Kolumbiasta,
tomaatit Espanjasta
hammastahna Virosta
ja televisio Saksasta.
Ollaan maailmankansalaisia.
Meillä on hitaasti liikkuvat raitiovaunut,
kuljettajina Dalai Lama
ja ammattikoulun Ana.
Meillä on stereot videonauhuri
pölynimuri ja kotiin päälle jäänyt
vesihana.
Luottokortissa tarpeeksi katetta
ja taivaalla hitaasti liikkuvat pilvet.
Eteisessä kissa ja sille taakse taitettavat siivet.
Naapurissa siskon miehen äiti, jolla on yhdeksän henkeä
jota meidän kissalla ei koskaan ollut.
Mitä meillä on?
Tietokoneen taustakuvana heijastuu unelma
pidä minua kädestä kun se romuttuu
niinkuin kylpyhuoneeseen rakennettu vaatteiden kuivain
minun miehinen rakennelmani.

Ihmiset, syövät samoilla käsillä kuin tappavat.

Aamu, käärmeet on lakaistava kuistilta ennenkuin ne ehtivät tehdä pesän.

Valtameren ja valtatien pauhut sekoittuvat keskenään.

Televisiokuva palaa loppuun niinkuin kynttilä.

Käyn metsään

Käyn metsään ja huudan jumalaa kaikilla mahdollisilla nimillä. Annan tuulen

kajastaa kasvoillani, sateen tehdä kämmenelleni järven. Lasken kyyneleet hitaasti

sormieni lävitse ja jatkan matkaa jonka joku on jo kulkenut. Autan laululintua

kujertelemaan Ray Charlesia, pääskynen keinuu oksalla niin kuin nuori Chaplin

vaikka tuskin tuo ymmärtää nykyajasta mitään. Kerran täälläkin sodittiin jumalan lauseita vailla.

Laukauksia ei enää kuulu, vain hävyttömiä moottorin ääniä liittyy luistinten narskuntaan.

Istun kannolle, josta loput on viety mantereiden lävitse, jotta meillä kaikilla olisi koti.

Pian luonnosta katoaa lääkkeet. Parannus hiipii yhä kauemmaksi ihmisen jäljistä.

Oravapariskunta hiipii niin lähelle varpaitteni kärkiä, että jopa suonsilmä

vieressäni kavahtaa. Asetan hiljaa evääni oravan ja minun välille, ymmärrän

että yhteistä kieltä ei tarvita,

ei nimiä, vain halu luopua.

Käyn kotiin ja kutsun naistani kaikilla mahdollisilla nimillä. Haluni kertoa ihmeestä

takertuu eteislattian matolle kun koirani katsahtaa minuun samanlaisilla silmillä kuin orava.

Lainattua hämärää

 Kirjoitan teille vapahtajasta jolla on kahdeksan sormea

jokainen valmiiksi mullassa kiinni.

Kaksi puuttuvaa sormea hän söi turhautumiseensa

ennen puutarhan viimeisiä portteja.

Kaksi eriparia olevaa silmää, joista toinen

kuin viimeinen sodittu timantti.

Kaksi jalkaa ja kaksi kättä joista kädet

eivät liiku sydämen osoittamalla tavalla.

Ja jalat sotkeutuvat omiin nauhoihinsa

niin kuin kohtalo olisi pelkkää halpaa komiikkaa täynnä.

Hän matkii poliitikkojen nahkaisia unia

ja ainaista hämärää, joka on taivaassa kiinni purukumilla.

Oi, oi, valon kaikki lainatut sävyt, sil vou pleit

katuvalot, digitaaliset kellonajat, ainainen ambulanssien liekehdintä

kaupunki on onnettomuuksien valoja täynnä.

Hänen vihollisensa on koottu

sydäntalven kahlaajista,

Hurtigruten kannen nuolijoista,

lännen viimeisten epätoivoisten sielujen sheriffeistä

joiden rintaneula painaa keuhkot kasaan. Sankarit,

sankarit on nostettu absintin tuoksuista kun valomerkki

ilmoittaa, että

jokainen kannen alla keinuva sielu

lasketaan varmaksi tappioksi.

Ravintolasalissa vapahtaja miettii mitä onni olisi

”kahdeksan paljasta tissiparia, viisi onnistunutta potrettia

      johtajasta syömässä rypäleitä, kaksi rakastajaa, aina sängyn oikealla puolella.

Ja samanlainen leiska taivaalla kuin Batmanilla, aina kun hämärä oikoo jalkansa.”

Hän saapuu puutarhaan kuin se olisi sairaala. Desinfioi raajansa siltä varalta

että sairaudet eivät seuraisi. Sohii kävelykepillään viattomia säkeenkehittelijöitä

joilla on melkein fazerin siniset silmät tai muuten vain suklaata silmissään.

Rakastaa sairaalan jokaisessa huoneessa kuin kyseessä olisi sääntö

niin kuin jokainen on tuulen suunta.

Täällä sankarit ovat haamuja

joiden kasvoilta valo on siivottu, klovneja joiden meikki on levinnyt

niin kuin oltaisiin rukoilemassa Big Benin edustalla, pirunsadetta!

Prinsessan tavatessaan hän tarttuu sanakirjaa etsiessään oikeita sanoja

”Anatomianne muistuttaa hyvin kypsynyttä päärynää, saanen saattaa teidät

viattomuuden toiselle puolelle?”

Prinsessa on kuitenkin huomannut peniksen kärjen joka heiluu niin kuin

renessanssiajan viimeinen sivellin.

”Minua ette maalaa”

Ei

Ei, koska uskon.

Ei, koska istun jo.

Ei, koska hengitys on tasaista

ja varmaa.

Ei, koska sade ei lakkaa.

Ei, koska vastasin viikko sitten.

Ei, koska unet villipedoista

ovat muuttaneet kaupunkiin.

Ei, koska ilosanoma ei vanhene.

Ei, koska pergamentit lupaavat muuta.

Ei, koska voikukan siemenet ovat hukassa.

Ei, koska näin unta että uskoin.

Hyvä Suomi

Hyvä Suomi,

en tiedä mikä minusta tulee isona

sinun lapsenkätesi ja minun lapsenkasvoni

me olemme se selluloosamaisema

Hyvä Suomi,

mitä tulee ystäviisi, olet vielä hiekkalaatikolla

kun muut koettavat apupyöriä, juot äidinmaitoa

ja kätesi harovat joka suuntaan

Hyvä Suomi, pelasta uimataidottomat,

kaikki sosiaaliset tapaukset aivan rajalta joo

ota sun alueesi takaisin

masturboi itke ole känkkäränkkä

Tammerkosken-silta syyskuisena iltana!

Suomi, mene sen naisen kanssa, yksin mene

lemmi kauniisti, kanna yhdessä se lapsi, säännöstele sen askelia

mittauta kolesteroli ja pulssi

sopivin väliajoin

Suomi olet velkaa satasen

anna mä ostan sillä Pariisissa vihanneksia

suomen kanssa me hengaillaan,

katsotaan kun juntti polttaa tupakalla mediaa

Suomi, luota sä humalaan

ruotsinlaivalla turpasaunaan

Suomi anna mä autan

paikkaan purukumilla puoluetukea

minä päätän maun ja vältän mammonan

minä siirrän itämeren

ja käännän Aapisen

vielä uudestaan

nauran kolmen kirjaimen edestä ja niinku et

oh my god, Suomi vuonna 95, sillon luisti ja

kovaa

Suomi, 

Tunnen noususi ja laskusi

Alunperin Riikan ja Matiaksen häärunoksi.

Tunnen noususi ja laskusi

niin kuin merenkulun ja

tunteiden HEX-indeksin.

Sinulla on levottomat juttusi

ja aina karkaava sydän.

Tanssin kanssasi tätä satua

jossa sudet lakkaamatta juoksevat

väärään suuntaan

ja porsaat ajavat roudan kotiin.

Tunnen noususi ja laskusi

kanssasi päässäni soi

soi ja soi ja soi

niin kuin

joen pohjassa kaivo

kaivo jonne heität kolikkosi

Ja tuulee niin kuin tuulee

tuulee niin kuin sattuu

sinä luulet aina jotain muuta

Kerava – Lahti

Koko matka ollaan hiljaa

vaikka voitaisiin puhua mistä vaan.

Syntymistä, kuolemista, tuulen suunnista

synneistä.

Koko matkan sinä

tuijotat ikkunasta niin kuin sen takana

ei olisi mitään. Ja minä

minä etsin matkapuhelimesta jotakuta

jolle soittaa.

För kärlek

För kärlek
som är den döda vinkeln.

Jag börjar gilla mörket
sex, drugs and rock'n roll
efter mötet jag Kajsa, Lena
och den pojke från kyrkan.

För kärlek
som är liknande vind
som en IDIOT!
Jag känner mig själv
..äsh, jag känner ingenting just nu!

Ääni

Tämä ei ole minun ääneni,
ei varmasti ole!
Jumalan ääni tämä ei ole
eikä presidentin, kuuliaisen
kansalaisen vielä vähemmän.
Kenen ääni tämä sitten on?
Isäni vai äitini ääni?
Veljeni vai siskoni,
ei ainakaan siskon, veljen
ehkä hiukan ei ehkä kuitenkaan.
Tämä on meren ääni!
Kaikkien niiden hukkuneiden ja sammuneiden.
Ei ei ei! Ei sittenkään.
Aaltojen tai tuulen? Ei.
Vielä vähemmän sateen,
murheiden ääni tämä saattaa olla
mutta se sekoittuu mustalaisrytmiin.
Suomalaisen ääni tämä ei kyllä ole,
mutta minussa ei ole muun maan verta.
Ehkä tämä on jonkun eläimen ääni,
leijonan ääni tai karhun, tai jonkun pienemmän
ehkä koalan tai kauriin.
Tämä on television ääni!
Suriseva ja tiedottava, toisaalta turruttava
uneliaskin, viihdyttävä aika ajoin. Tuskin.
Radion ääni ehkä, joku merisäälähetys
"kotka sandö".
Ei ei ei!
Tämä on kodinkoneen ääni,
tunnen kuinka pesuaine vatkaa äänihuuliani
silmät täynnä puhtautta.
Ei, älä nyt hulluja puhu!
Tämä on äidin ääni, ei, se käytiin jo läpi.
Tämä on vuosisatojen ääni, kauhujen ja kirouksien
nälänhädän ja talven kylmyyden, poterossa tämä ääni huutaa perkelettä ja kuolemaa
ryssille! Ei, on minussa palanen jotain modernia. Tämä on teknobiitin ääni tum tum tum tum tum tum.
Ei, se aika jäi 90-luvun kasvukipuihin. T ä m ä on sydämen sykkeen ääni v a n hain k od issa kun kissa sihisee ja kehrää, pulla paistuu, rollaattori nirskuu vastaanottoon, "anteeksi hoitaja, en saa unta"
Unettomuuden ääni tämä on!

Tänään äiti ei

Tänään äiti ei soita.

Kädet ovat kipeät ja niukalti asiaa.

Puhelin makaa johdossa,

kuin elvytetty eläin.

Komposiitteihin rakennettu

hellyyden eri kerrokset.

Tänään äiti ei soita.

Isällä on enemmän aikaa ja

murheet on hyvä puida

niin kauan kuin pihlaja kukkii.

Välikyljys

Vanha mies
kantaa ylpeänä pitsalaatikkoa
niinkuin se olisi suoraan Italiasta.

Tv:ssä näytetään kuinka
yhdeksänvuotias valmistaa entrecôteta hiki hatussa.

Mikroni piippaa
maksalaatikko on valmis.

Elämä alkaa parvekeremontista.

Elämä, alkaa parvekeremontista.

Remontista, jonka kustannukset ovat minulle ihan uusi tuttavuus.

Koira lakaisee hännällään niitä omiaan, nainen keittää kahvia isännöitsijälle ja
laulaa niitä omiaan.

Minä hamuan vapaapäivää, pyykkituvan autuutta jossa voisi sytyttää tupakan sijasta
kynttilän ja kostuttaa ajatuksensa huuhteluaineen vihreällä tuoksulla.

Elämä, alkaa parvekeremontista
tuttavapariskunnan arvioivasta katseesta ja naapurilapsien housuttomasta juoksusta
läpi sadettajien ja kesän, tämä vuoden aika, ei ollut elämää. Se oli
laiskoja tekoja ja sankarien halveksuntaa.

Syksyllä päätän kasvattaa parran. Sellaisen parran,
jota nuorena ihannoitiin. Syksyllä rakastan!
Rakastan sydän keskellä lapsuuden ydintä, leikkikehän reunamailla
tinasotilaiden varjoja rakastan, kunnes olen tyhjä
ja valvon, silmäluomet
kasvattavat lihaksia
joita mieli
ja alavatsanseutu tarvitsisivat.

Lammet
ja tammet lihavoituvat syksyllä
heittävät vuodet, lehdet
kaiken märän
keskeneräisen remontin alle.

Luonnos katoamista varten

Kaupunkimaisemaa varten

kadun molemmilta puolin kaadetaan puita.
Koiranulkoiluttajat hymyilevät
tyytyväisyyttään kun pyöräilijät eivät mahdu ohi.
Mannerheimintiellä, pienten kahviloiden keskellä
ambulanssi virittää uutta iskelmää.

Yksi julkinen kerjäläinen
valvoo alamaisiaan, älä sammu turha tähti.
Hitaasti liikkuvat kolikot, kulkevat Aleksanterinkadulta
bulevardille. Annankadun kohdalla on kevät, muualla
vielä talvi.

Eläkeläiset kysyvät lyhyintä reittiä turvaan.
Turistit ottavat valokuvia pisimmän reitin päässä.
Sidon kengännauhat maisemaan ja kuuntelen
kuinka valtameren ja valtatien äänet
sekoittuvat keskenään.

Isoäidin muisti

Isoäidin vanhat silmälasit keskeltä rikki nojaavat Aku Ankan sijasta Helsingin sanomiin.

Televisio laulaa nasaalisesti satasen lainasta ja isoäiti muistaa ystävän. 

Puhelinluettelosta viivattu kuolleet yli vanha Salme-rouva jäi velkaa satasen.

Luoja armahtakoon häntä ja minun sitkeää muistiani.

Vapaapäivän runo

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Minulla on taas sikavaihteleva

vuorotyö, eikä tällaisiin iloihin ole juurikaan aikaa.

Tänne päästääkseen pitää kulkea maanantai, tiistai ja keskiviikko

nähdäkseen torstai, vapaapäivä. On kuljettava mannerheimintien vierestä

ja siitä vaaleanpunaisen talon kohdalta jossa asui Maria Jotuni.

Siinä kohdalla linnut lauloivat ulkopuolisesta maailmasta, missä ei vaivaa

politiikka ja pääoma.

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Ennen pikkukioskia ja museokatua

tajusin, etten ollut vastannut kenenkään viesteihin.

Rannalla ja hieman harmittaa

tuulettoman päivän ilmansuunnat, mutta

kohta se on täällä – kesä, kesä, kesä

hippien hallitsema alue!

Enää pari kuukautta ja tulva kun nuo kaikki

lumet sulaa perustuksensa mehiläisille.

Milka kuvasi

kun katselin merta.

Sina

Viron kielelle kääntänyt Silja Teder.

Sina oled suur
aga mitte nii suur kui Ateena vöi New York
Sina oled ilus
aga mitte nii ilus kui Hepburn
vöi roos
Sina oled tark
aga mitte nii tark kui Jumal vöi jumal
Sina oled syndinud
aga sured teisiti kui luule vöi laulud.
Sina vaatad peeglisse
aga sa ei möista erinevalt kui taevas.
(Alkuperäinen runo Sinä, löytyy aiemmin blogista)

Kadumisteade

Käännös, Silja Teder.


Kadunud armsam, millest tehtud avaldus. Politseil nägu kummaline.
Kadunud ametnik, kaasas kadunud portfell.
Portfellis tähtsad väärtpaberid, ametnikku pandud tähele lennujaamas. 
Kadunud yhendus pereliikmetega, yhenduse loomine uuesti kahe aasta pärast.
Kadunud kass keda on otsitud koeraga.
Koer on saanud löhna, mis aga kadunud.
Kadunud koer, kellest on tulnud hulkuv/kodutu koer.
Kadunud hambahari, ostetud uus.
Kadunud hambad, ostetud uued.
Kadunud viskiklaas, tellitud takso.
Kadunud kaal, leitud sokolaad
Kadunud tuulesuund, sörm läks suhu.
Kadunud veresuhkur, tehtud avaldus sotsiaalametile. 
Kadunud varandusekaart, joonistatud uus ja kaotatud see.
Kadunud huumorimeel, hakati kirjutama luuletusi.
Kadunud eluisu, leitud spinning ja bodypump.
Kadunud söber, ostetud uus pildiraam.
Kadunud kuldlusikas, leitud vastsyndinu/imiku suust
Kadunud noorus, meel on möru.
Kadunud prillid, möistetud pimedat inimest ja mindud usklikuks
Kadunud armsam, tehtud avaldus. Avaldusele vastati.
Kadunud raport kus on tundemärgid. Tundemärgid vastavad miljonile tutvumiskuulutusele.

(Alkuperäinen teksti, Katoamisilmoitus, löytyy aiemmin blogista)