lauantai 8. joulukuuta 2012

Mulla on sellainen kutina, että tuuli ulisee sormien alla.

Oi ihana toukokuu!
Ainoastaan paskan haju
on tuttu.
Peili heijastelee ikkunaan outoa valoa
pojat perkele!
Jokainen vastaantuleva lapsi
alkaa isolla alkukirjaimella.

Ajattelen niinkuin Jumala
tai vammainen ajattelee,
herkästi mutta niin kaikki
tietävästi.

Maailma
alkaa muistuttaa
eksyneen norsun askelia
tai kurkkuun juuttuneelta
nallekarkilta.

Minun rakkauteni sinuun
on tänään sticky and sweet
mitä tänään
syötäisiin?

Ja jokaisesta muistista on filmi loppu.
Jokaisesta filmistä on muisti loppu.
Jokaisesta muistista on muste loppu.
Jokaisesta musteesta on muisti loppu.
Filmistä on jokainen kasvo
muistiin palanut, jokainen muisto
mustaan puettu.

Jumalan selän takana
toinen jumala,
buddhalainen kommentoi sielua
niinkuin se olisi puolen promillen humalassa,
seinäjokelainen kommentoi maatuskanukkea
tiimarin kassalla tuska kasana
harteiden hiipuvassa harmonikan soinnissa.
Rallikuski tv:ssä, ottaa aurinkoa erikoiskokeen välissä
ja vieressä puolen hehtaarin metsässä suu täynnä hunajaa
nalle puh näkee kuinka ampiaispesästä pyrkii ulos
sielunmuotoinen esine.

Minun pihamaallani
linnunpöntöstä kurkistaa ulos
käsikesy lihava tilhi.

Pienet tytöt

Mistä on pienet tytöt tehty?
Valkoviinistä ja siideristä,
siideristä ja kuohuvasta dramatiikasta.
Kuppikunnista ja kuppien ympärille
muodostuvista jätkäkunnista.
Sinisistä silmistä ja sammuneista valoista
taivaiden alla. Toisista tytöistä ja niiden matkoista
poikien luokse.
Välähdyksistä sillankaiteen kohdalla
                       ajassa väpättävä
tuulen ääni joka kuuluu Jeanne d'Arcille
tai Maija Vilkkumaalle, voi olla
että naapurin Violalle, joka on aina
karvat pystyssä.
Pienet tytöt on tehty superfoodista
tai kaakaomassasta, niiden vierellä
on miehen tai ikkunanpesijän paikka
vapaana. Pienet tytöt,
on tehty pienten poikien luista.