Pilvet, pilvet!

Pilvet joita me siirtelimme

kasvot toisiimme kiinnitettyinä.

Pilvet liikkuivat, pilvet!
Lapsipolo oli laskenut ilmapallon lentoon, mustarastas kiersi sen kaukaa, kiersi sen kaukaa.
Tunsit lapsen surun, sinussa samat merkitykset

vuosituhannen vaihteessa kun
samppanjalasi kohosi.
Pilvien takaa aurinko

kuin suurempikin kasvopari.

Säteiden kirkkaus maan tasalla, pisamiesi
kartta kuin Euroopan pääkaupungit

otsikoiksi merkittyinä.

Käteni kiersi ensin viinipullon korkin,

sitten kirkonpihan nurmikon alta sujautin

itseni sinun kupeeseen, jäimme kiinni.

Sadepilvi muodosti kankaan, siirsi aikeitamme.

Puit villakangastakkisi
yllemme, murheen ylle, kasvojen

jotka kaipasivat vain suudelmaa.