keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Että olisi niin kiiretön päivä

Että olisi niin kiiretön päivä
ehtisi katsella pyykkien linkoutuvan
ja sitten kuivuvan,
alushousujen ja sukkien
nopeammin kuin pitkähihaisten.
Sukissa vielä niin pieni reikä
että ainoastaan nainen
voisi huomata sen.
Televisiossa nopeasti
liikkuvat hahmot,
romantiikkaa ja
draamaa sen verran
että popcorn kasvaa
ulkona pilvet kiilaavat
autojen eteen
sisällä mainokset
murheiden eteen.

Että olisi
niin kiiretön päivä
yksiöön kantautuvat
äänet tuntuisivat musiikilta
ja parvekkeen oven välistä
tuntisi tuulen sormien alla.
Muistaisi kaikki lapsuuden
leikit yhdellä kertaa
yhden muiston
ja yhden melodian avulla.

Että olisi,
niin kiiretön aamu
ambulansseista
voisi kuulla kuinka anatomia
liikkuu ihon alla, sydämet
toisistaan pyhiin menevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti