Työpäiväkirja#7

Edellisestä merkinnästä on jonkun verran aikaa, joten päivitetään tilanne. Käsikirjoitus on edennyt hyvää vauhtia ja liuskoja alkaa olla kasassa 130 kappaletta. Määrä tuntuu tällä hetkellä suhteellisen pieneltä, kun ajatelee että kuinka paljon tarinaa haluaisi valottaa eteenpäin.

Aloittaessani kirjoittamista, minulta kysyttiin usein kuinka pitkän tarinan ajattelit kirjoittaa. Vastaus tuntui oudolta sillä olin ajatellut ainoastaan miten tarinan kerron, en sitä miten monelle sivulle se tulee. Tottakai päässäni oli joku summittainen määrä, mutta tietenkään mitään tarkkaa. Osa tarinan tapahtumistakin tuli ideoitua vasta sisällysluetteloa hahmoteltaessa. 

Keskiössä oli kuitenkin kolme asiaa/henkilöä: päähenkilö, tyttö noin 8-10-vuotias (ikä on tietenkin minulla jo selvillä), klovnivanhus sekä mielikuvitushenkilö. Helpoiten tarinaan syntyi pikkutyttö joka oli vilahtanut joissakin tekstinpätkissä jo vuonna 2009. Olikin mielettömän hauskaa huomata näin jälkeenpäin, että idea on pysynyt aikalailla samanlaisena kuin mitä silloin hahmottelin. Klovnivanhus on tullut tarinaan suurinpiirtein samaan aikaan kuin mielikuvitushenkilö. Idea lähti suunnattomasta rakkaudesta klovneihin. Minua on aina ihmetyttänyt kuinka heidät mielletään pelottaviksi hahmoiksi ja hieman sellaisiksi joita ei saisi lähentyä. Toinen ikivanha mielikuva on heidän ainainen iloisuutensa - surullinen klovni on paljon todellisempi mielikuva minulle. 

Idean työstämisen alkuvaiheessa 2010 tekstissä oli vain tuo vanhus ja tyttö. Niin, joku voisi tässä vaiheessa ajatella että se olisi lastenkirjaversio vanhuksesta ja merestä. Sen verran voin paljastaa, että mielikuvitushahmo syntyi juuri kyseistä kirjaa lukiessa. Mielikuvitushenkilön/ystävän kirjoittaminen on ollut hankalinta. Ihmiset jotka ovat joskus pitäneet mielikuvitushenkilöä, on aina mielletty vähän oudoiksi ja ehkä hulluiksikin. Halusin että tässä kirjassa päähenkilö on kaikkea muuta kuin outo, ehkä hieman omintakeinen, mutta suloinen, maailmaa rakastava.

Mietin paljon myös kieltä; millaista sen pitää olla lastenromaanissa. Ehkä oikeastaan; millaista haluan sen olevan? Kun on kirjoittanut runoja viimeiset 15 vuotta, tulee väkisinkin kirjoitettua samantyylistä kieltä kuin joihinkin kokoelmiin. Pieniä hiukkasia runoista on otettu mukaan.

Ensin ajattelin, että olisin paljastanut jonkun kohtauksen keskeneräisestä käsikirjoituksesta, mutta tulin toisiin aatoksiin. Kärsivällisyys on hyve.

Minä tahdon sinne

Minä tahdon sinne

missä huokaavat meren aallot hiljaa

sinne missä puut puhuvat lakkaamatta parantavia

mantrojaan ja sinne missä tuuli laulaa

loputonta kaikkitietävää rakkauslaulua.

Minä tahdon mutta ensin minä juon

viinini loppuun ja nauran tämän vuodenajan toiseksi.

Minä tahdon sinne

missä voi nähdä satakielen puhuvan

tuhatvuotista viestiään, minä tahdon tuntea

sen kaukaisen maan sykkeen, omanani tahdon sen tuntea.

Hän on siellä minne kuiskaus eksyy

ja mistä huudot palaavat yksitellen

Hän on kaukana mistä tahansa tieltä

Hän on kaukana.

Minä tahdon valon lävistävän

ääneni, lasini, vuodenajan turhuuden.